Freelancereille myönnettäviä koulutusapurahoja haetaan tästedes suoraan Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokesista. Aiemmin apurahoja ovat jakaneet Freelance-ammattiosasto FAO ja Lehdistön freelacereiden apurahahoitokunta. Muutos on tullut voimaan vuoden 2023 alussa.
Marraskuun lopulla 2022 Jokesin hallitus pohti, miten freelancereiden koulutusapurahat jaettaisiin tulevaisuudessa. Ajatuksena oli hyödyntää säätiön tietoturvallista apurahajärjestelmää ja perustaa hakemusten käsittelyyn lehdistön ja sähköpuolen freelancereista koottava yhteinen apurahahoitokunta. FAOn hallitus puolsi ehdotusta marraskuun kokouksessaan, ja Jokes päätti joulukuun puolivälissä, että freelancereiden apurahat jaetaan jatkossa suoraan säätiöltä.
Säätiön hallitus on nimennyt Freelance-hoitokuntaan kuusi jäsentä. Hoitokunnan kausi on kaksi vuotta, ja puolet jäsenistä vaihtuu vuosittain. FAOn edustajina hoitokunnassa ovat Niilo Turunen ja Juha Hakala. Hoitokunta tekee apurahojen jakamisesta esityksen, jonka perusteella säätiön hallitus päättää apurahojen myöntämisestä.
Apurahan saajan Kopiosto-valtakirja tulee olla luovutettu Suomen Journalistiliittoon tai oikeus
apurahaan on muuten perusteltava Kopiosto-korvauksiin oikeuttavalla ammatillisella toiminnalla.
Uuden hakumenettelyn myötä myös FAOn hallituksen jäsenet voivat nyt hakea tätä apurahaa, pois
lukien hoitokuntaan valitut edustajat.