Hei kaikki freelancerit,

näin keväällä tulee ajatelleeksi sitä, miten hienoa on olla vapaa. Vapaa toimittaja, vapaa yrittäjä, vapaa ihminen kaikin puolin. Ei se näinä aikoina kyllä helppoa ole, kaikkea kanssa. Ajattelen aina, että me freelancerit olemme erityisen vahvoja tyyppejä, kun kestämme epävarmuutta, jota vapaus merkitsee. Onneksi ei tarvitse olla yksin epävarmuutensa kanssa.

• Uusi hallitus astuu remmiin
• Av-käännöstoimistojen tes allekirjoituksia vaille valmis
• Jäsenmatka vuoden 2016 keväällä Albaniaan
• Pohjoismaista freeseminaaria ei tänä keväänä
• Aina ei pidä tyytyä minimipalkkioon!
• Luottamusmies auttaa yrittäjätyön hinnoittelussa
• Mikä Yhtyneet-sopimuksessa mättää?
• Terveiset Afganistanista!

VUOSIKOKOUS VALITSI UUDEN HALLITUKSEN

FAOn vuosikokouksessa valittiin jälleen uusi vapaiden media-alan osaajien hallitus freelancereiden asioita ajamaan. Kahdeksan entistä jatkaa ja neljä uutta ihmistä tuo uusia tuulia hallituksen toimintaan.

Varsinaiset jäsenet ovat Nina Donner, Miika Lauriala, Tiina Madisson, Päivi Mustajärvi, Kalle Niemi, Ari Ojanperä, Hanna Onttonen ja Aune Waronen. Varat ovat Inkeri Alatalo, Juha Hakala, Irmeli Heliö ja Kaisu Nevasalmi.

Tässä on monenlaista osaamista: Nina, Päivi, Kalle ja Juha ovat av-kääntäjiä; Miika, Tiina, Ari, Hanna, Aune, Inkeri, Irmeli ja Kaisu ovat toimittajia. On opiskelijoita ja on konkareita. Päivitämme parhaillaan kotisivujamme, ja sieltä löytyvät pikapuoliin kaikkien hallitusjäsenten esittelyt: https://fao.fi/fao/hallitus/

Itse jatkan puheenjohtajana. Kiitos luottamuksesta!

AV-KÄÄNNÖSTOIMISTOT TESSIN PIIRIIN

Pitkään neuvoteltu av-käännöstoimistojen työehtosopimus on voiton puolella, sillä neuvottelutulos on syntynyt. Nyt enää tarvitaan kaikkien osapuolien allekirjoitukset sopimukseen.

Jatkossakin Yleisradiolle tehtävissä käännöstoimistoissa noudatetaan kuitenkin Yhtyneet-työehtosopimusta – asia on kirjattu nyt neuvoteltuun av-käännöstoimistojen sopimukseen.

JÄSENMATKA VUODEN PÄÄSTÄ KEVÄÄLLÄ ALBANIAAN

Tänä vuonna ei järjestetä jäsenmatkaa. Sen sijaan lähdemme vuoden päästä keväällä hiukan kauemmaksi: teemme jäsenmatkan Albaniaan. Jo nyt voin sanoa, että tulossa on todella hieno matka. FAO tukee matkalaisia tuntuvalla summalla, pyrimme pitämään omavastuuosuuden kohtuullisena. Tämä näin ennakkotietona.

POHJOISMAINEN FREESEMINAARI PERUUNTUU

Harmillisesti myös Pohjoismainen freeseminaari on tänä vuonna peruttu. Seminaarin järjestäminen kiertää neljän maan kesken ja tänä vuonna järjestysvuorossa olisi ollut Ruotsi. Ruotsi ei kuitenkaan saanut koottua tarvittavia varoja ja siksi sen oli pakko peruuttaa seminaari. Seuraavan kerran seminaari järjestetään ensi vuoden keväällä Norjassa.

KOROTUKSIA MINIMIPALKKIOON

Kun työskentelet Yleisradiolle, palkkasi määräytyy Yhtyneet-sopimuksen mukaan. Kannattaa tuntea sopimus. Sopimuksessa mainittuja minimipalkkioita korotetaan,  kun tehtävä on tavallisuudesta poikkeavan vaativa, tehtävä vaatii tavallista enemmän aikaa tai kun tekijällä on vähintään viiden vuoden kokemus kyseisen kaltaisesta työtehtävästä tai hänen henkilökohtainen työsuorituksensa on muuten taiteellisesti tai journalistisesti erityisen korkeatasoinen; myös esimerkiksi kielitaito tai esiintymisosaaminen korottavat palkkiota.

Palkkion korotusta pitää vain itse muistaa pyytää; tuottajat harvemmin ehdottavat palkkion korotusta oma-aloitteisesti. Lukekaa Yhtyneet-sopimuksen pykälä 7, niin osaatte vaatia myös korotuksia.

Muistakaa myös, että jos kuvaatte tai editoitte itse, minimipalkkion päälle maksetaan erillinen ohjelmateknisen työn korvaus (Audiovisuaalinen liite, kohta III).

HINNOITTELE YRITTÄJÄTYÖ OIKEIN

Yrittäjien on oltava erityisen tarkkoja, jotta tarjottu palkkio on riittävä. Tiedämme, että yrittäjinä toimiville freelancereille tarjotaan usein korvauksia, joissa ei oteta huomioon yrittäjän sivukuluja kuten eläkemaksuja tai työhuonekuluja, lomista puhumattakaan. Yrittäjän pitäisikin itse pystyä määrittelemään hintansa ja laskuttamaan työstään. Näin ei aina ole, ja tilanne koskee niin Yleä kuin pienempiäkin työntarjoajia. Oikeutta kannattaa kuitenkin yrittää saada. Jos olet epävarma siitä, onko sinulle tarjottu palkkio asianmukainen, ota yhteys luottamusmieheen, ingrid.svanfeldt@iki.fi.

MITEN VOIMME UUDISTAA YHTYNEET-SOPIMUSTA?

Yleisradiolle työskentelevien freelancereiden työehtosopimusta, Yhtyneet-sopimusta, on tarkoitus uudistaa. Kieliasua ja asioiden ryhmittelyä uudistamalla parannamme sopimuksen ymmärrettävyyttä ja selkeyttä.

Ole yhteydessä, jos sopimus herättää kysymyksiä tai jos haluat ehdottaa, miten sopimusta voisi kehittää entistä toimivammaksi.

Työryhmässä ovat mukana Liitosta työehtoasiamies Maija Raninen (maija.raninen@journalistiliitto.fi), FAOsta puheenjohtaja (kirsimattila@kolumbus.fi) ja luottamusmies (ingrid.svanfeldt@iki.fi) sekä kääntäjien edustajana Päivi Mustajärvi (paivi.mustajarvi@welho.com).

ELOKUVISSA AFGANISTANISTA: MARZIA, YSTÄVÄNI

Lopuksi mainostan ohjaamaani dokumenttielokuvaa Marzia, ystäväni. Neljän vuoden työ on päätöksessä, ja afgaaninaisen tarina on nähtävillä elokuvateattereissa. Tv:stä dokumentti tulee vasta syksyllä, ja silloinkin lyhyenä versiona.

Helsingissä elokuvaa esitetään 7., 8. ja 9. päivä huhtikuuta Kinopalatsissa kello 18. Olen itse 8.4. paikalla elokuvan jälkeen keskustelemassa ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

 Näytöksiä on myös Turussa, Tampereella, Oulussa, Kouvolassa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Lahdessa, Kauhavalla, Espoossa… Tampereella ja Espoossa olen myös itse paikalla esityksen jälkeen. Esitykset löytyvät tuotantofirman sivuilta http://www.pohjolafilmi.fi/tuotannot/marzia-ystavani/

 Tervetuloa elokuviin!

 Kirsi Mattila

FAOn puheenjohtaja

kirsimattila@kolumbus.fi