Hei armas jäsenistö,

Elämä on ankaraa, sillä vaikka valoisa aika on koittanut, lämpöä pitää vielä odotella. Tässä nyt kuitenkin Freelance-ammattiosaston kesäterveiset.

• Hae JOKES-stipendiä!
• Valtteri neuvoo taas lakiasioissa
• Käännöstoimistojen tes takkuilee
• Liiton arkissa Nepalista ja Afganistanista
• Kevätvaltuustossa uudet faolaiset
• FAOn edustajat Journalistiliiton valiokunnissa
• Jäsenmatka Albaniaan keväällä 2016
• FAOn Facebook-ryhmä perusteilla

JOKES-APURAHAT HAUSSA

Olethan huomannut, että Seppo on 5.6. laittanut sähköpostia Jokes-apurahoista. Hakuaika päättyy 17.8. 2015, joten sinulla on kesä aika miettiä elämäsi koulutus.

Jokes-apurahan voit saada ammattitaidon tason säilyttämiseen ja syventämiseen tähtääviin opintoihin. Myös yleissivistävään itsensä kehittämiseen, mm. kielitaidon parantamiseen, voi hakea apurahaa.

Tukea myönnetään ennen kaikkea kurssimaksuihin, mutta myös matka- ja majoituskustannuksia. Jos olet saanut FAOlta yli 500 euron apurahan viimeisen kolmen vuoden aikana, et voi osallistua tähän hakuun. Vastaavasti jos nyt saat yli 500 euroa, et voi kolmeen vuoteen hakea apurahaa.

Lisätietoja ja hakulomakkeita saa RTTL:n toimistolta, seppo.metso@yle.fi, p.(09)1480 3382. Hakulomake oli liitteenä myös 5.6. lähetetyssä ilmoituksessa.

Hakemukset lähetetään RTTL:n toimistoon, RTI-talo, Uutiskatu 2, 00240 Helsinki. Kuoreen merkintä FAO:n koulutustuki. FAOn hallitus käsittelee hakemukset elokuun loppuun mennessä.

VALTTERI NEUVOO

FAOn työehtoasiamies on vaihtunut, sillä Valtteri Aaltonen on palannut SJL:n työehtoasiamieheksi ja häntä sijaistanut Maija Raninen on siirtynyt uuteen työpaikkaan. Sähköpostiosoite on valtteri.aaltonen(a)journalistiliitto.fi ja puhelinnumero sama kuin Maijalla eli 050–5258252.

KÄÄNNÖSTOIMISTOJEN TES TAKKUILEE

Käännöstoimistojen työehtosopimus astui voimaan toukokuun alussa. Yksi

neuvotteluissa mukana olleista työnantajista, SDI Media, jäi kuitenkin ulos sopimuksesta. 25.5. Suomen Journalistiliitto ja Akavan Erityisalat julistivat SDI Media Oy:n hakusaartoon. Hakusaarrossa ammattiliitot kehottavat, että niiden jäsenet eivät hae töihin hakusaarron kohteena olevaan yritykseen.

Toisaalta sopimuksen allekirjoittanut BTI kiertää sopimusta. Vakituisia kääntäjiä on irtisanottu eikä freelancereita käytetä. Sopimuksen merkitys jää marginaaliseksi, kun BTI tilaa työt pakon edessä yrittäjiksi ryhtyneiltä kääntäjiltä. BTI:lle työskentelevien kääntäjien vaihtuvuus on kuitenkin valtava, sillä varsinkaan pääkaupunkiseudulla yrittäjäpalkkioilla ei tule toimeen.

LIITON ARKKI JUHANNUSLUKEMISEKSI

Liiton arkkiin on tulossa Tiina Madissonin juttu Vikesin tutkivan jouranalismin projektista Nepalissa ja allekirjoittaneen juttu neljä vuotta kestäneestä elokuvaprojektista Marzia, ystäväni Afganistanissa. Lehti kolahtaa postiluukustanne juhannuksen tienoilla, aikataulu riippuu Maikkarin yt-neuvotteluiden etenemisestä.

KEVÄTVALTUUSTO KOKOONTUI

Liiton korkein päättävä elin, valtuusto, kokoontui 21.–22. toukokuuta. Juha Hakala ja Päivi Mustajärvi ovat nousseet henkilökohtaisilta varasijoilta FAOn varsinaisiksi edustajiksi SJL:n valtuustoon. Kolmas FAOn edustaja oli Ingrid Svanfeldt. Valtuusto keskusteli mm. tulevaisuuden näkymistä ja siitä, mitä jäsenet odottavat liitolta.

FAO JOURNALISTILIITON VALIOKUNNISSA

Tiedoksenne FAOn edustajat SJL:n valiokunnissa: Freeneuvottelukunnan puheenjohtajana toimii Kirsi Mattila, sihteeri on Jussi Salokangas. Lisäksi neuvottelukunnasta on FAOsta Nina Donner. Ensitöikseen neuvottelukunta kartoittaa liiton mahdollisuuksia tarjota palveluita yrittäjäasemassa toimiville freelancereille. Tarvittaisiinko laskutusapua? Voisiko liitto perustuu työosuuskunnan freelancereille? Ehdotuksia otetaan vastaan! Kerro sinä, mitä liitto voi tehdä. Ota yhteys allekirjoittaneeseen. Valiokunnan ensimmäinen kokous on jo 17. kesäkuuta.

Työelämävaliokunnan tehtäväkuvaan sisällytettiin mm. tasa-arvoasiat ja pätkätyöt sekä työsuojelu, myös mm. Vakiduuni-projektin seuranta. Pj on Sari Sainio Pirkanmaan journalisteista ja sihteeri asiamies Sini Siikström. FAOsta valiokunnassa on Miika Lauriala. Myös Miikaan kannattaa olla yhteydessä, jos esimerkiksi pätkätyöt mietityttävät, miika.lauriala(a)gmail.com.

Tekijänoikeusvaliokunnassa on kaksi faolaista, Anna-Liisa Haavikko ja Kalle Niemi. Anna-Liisa on valiokunnan puheenjohtaja. Kyseinen valiokunta on ytimeltään vanha RTTL:n

tekijänoikeusvaliokunta, joten siinä on mukana jäseniä kaikista RTTL:n jäsenyhdistyksistä.

Yhtyneet ja av-käännöstoimistot työehtovaliokuntaan tuli FAOn esittämät jäsenet: Tuula Friman, Juha Hakala, Miika Lauriala, Kirsi Mattila, Lauri Mäkelä, Kaisu Nevasalmi, Kalle Niemi ja Ingrid Svanfeldt sekä lisäksi YMTin esittämät Jenni Koski ja Jenni Rantanen. Puheenjohtaja on Petri Savolainen ja sihteeri Valtteri Aaltonen.

JÄSENMATKA ALBANIAAN LÄHESTYY

Muistattehan, että tänä syksynä emme tee jäsenmatkaa (jäsentapahtumia on kuitenkin tulossa). Sen sijaan teemme jäsenmatkan Albaniaan 16.-21.3.2016.

FAO käyttää matkaan tämän ja ensi vuoden arkistoapurahat, yhteensä 8000 euroa. Matkalle otetaan 20 lähtijää, jolloin matkan hinta on noin 870 €/matkustaja, FAOn tuki 400€/matkustaja ja omavastuu 470 euroa/matkustaja. Hinta tarkentuu syksyllä.

Koska opiskelijat eivät voi saada arkistoapurahaa, on FAOn hallitus päättänyt, että kahta opiskelijaa tuetaan jäsentapahtumarahoista kumpaakin 500 euron suuruisella tuella, jolloin opiskelijoiden omavastuu olisi noin 370 euroa.

Jäsenmatkalle ilmoittautuminen on alkusyksystä. Tarkkailkaa siis sähköpostianne.

ENNAKKOTIETO FACEBOOK-RYHMÄN PERUSTAMISESTA

FAOn hallitus on päättänyt perustaa suljetun Facebook-ryhmän faolaisille elo-syyskuussa. Tämä siis ennakkotietona. Facebook-sivulla olemme tiedottaneet tapahtumista ja alan uutisista, mutta jotta voisimme myös keskustella meitä koskettavista asioista, olemme päättäneet siirtyä Facebook-ryhmään. Haluan kertoa asiasta näin hyvissä ajoin ennakkoon. Ryhmän jäsenyyttä voi sitten pyytää Sepon kautta. Mutta palataan asiaan lähempänä.

Tällä erää toivotan kaikille hyvää ja rentouttavaa kesää! Itselläni on ohjelmassa mm. 13. kerran Kustavin Volter Kilpi -päivät heinäkuussa – suosittelen tapahtumaa ja erityisesti Juha Hurmeen ohjaamia teatteriesityksiä lämpimästi. Osallistun myös ensimmäistä kertaa Rauman Blue Sea Film Festivalille 21.-23. elokuuta – Raumalla on näet dokumenttielokuvani Marzia, ystäväni esitys, jota näin samalla mainostan.

Mitä teettekin, nauttikaa!

Kirsi Mattila
FAOn puheenjohtaja
kirsimattila(a)kolumbus.fi
www.fao.fi